YRITYSESITTELY
Piha- ja vihersuunnittelu Villa Garden on toiminut jo yli 8 vuotta pihasuunnitteluyrityksenä, tosin suunnittelukokemusta itse yrittäjällä on alalta jo kymmeneltä vuodelta ennen yrityksen perustamistakin. Tähän aikaan mahtuu satoja omakotitalon pihoja ja erilaisia vihersuunnittelukohteita. Näistä muista kohteista mm. Oulaisten Osuuspankin pihasaneeraus v. 2007 ja Rantsilan Osuuspankin uudispiha v. 2009, Haapaveden Valion tehtaan pääsisäänkäynti 2009 (kohteen suunnittelu tulee jatkumaan asuntoalueille asti), Joutsenon Liikuntahallin viheralueet 2007, Raahessa Kaupunginlahden Lasten Liikennepuisto.
Asuntomessuille yritys on suunnitellut 8 omakotitalopihaa (Oulu 2005, Espoo 2006, Kuopio 2010). Suunnittelutöihin kuuluu myös yritysten, kerros- ja rivitaloyhteisöjen pihat yms. Uusimpina suunnittelukohteina yksilölliset puutarhakalusteet sekä parveke- ja kattopuutarhasuunnitelmat. Erikoissuunnittelutyönä voitaneen mainita Utajärvelle tulevaisuudessa rakennettava Led-valaistus Joulumaisema, joka tulee värittämään 40 metriä pitkää hallirakennuksen seinää ja antamaan kivaa juhla-ajan tuntua ohikiitäville matkaajille.
Kuopion Asuntomessujen kohteemme Villa Oliver -pihasuunnitelman pääset katsomaan tästä. Katso kuva. Messurakentamisaikataulujen vuoksi piha oli messujen aikana toteutettuna hyvin suppeassa muodossa, mutta onneksi pihasuunnitelma on olemassa, joten pihaa voidaan jatkaa eteenpäin vuosien saatossa. Tulevaisuuden haaveena on pääpiirteittäin suunnitelman kaltainen piha.
Oulaisiin on syksyllä 2009 aloitettu rakentaa Lemminkäisen pihakivien esittelypihaa. Viherrakentajien toteuttaman pihan Oulaisten Yritystalon pihalle suunnitteli Villa Garden. Tervetuloa tutustumaan! Esittelypihan rakennustyöt jatkuvat tulevien vuosien aikana. Kivipiha on rakennettuna osoitteeseen Revonkatu 1, sisäpiha. Katso kuva
Toimimme aktiivisessa yhteistyössä mm. arkkitehtien, talopakettifirmojen, viherrakentajien, sähkösuunnittelijoiden ja sisustussuunnittelijoiden kanssa. Tällä hetkellä yritys työllistää omistajansa lisäksi viheralan suunnittelijaopiskelijoita.
Olemme työmme puolesta jäsenenä mm. Puutarhanrakentajat ry:ssä sekä Oulaisten Yrittäjissä.
Koulutukseni:
Viheralan koulutuksena käynyt puutarhurikoulutuksen (pääaineena pihasuunnittelu) sekä lukemattomia määriä erisisältöisiä pihasuunnittelukursseja. Viime vuosina olen toiminut vihersuunnitteluopettajana kurssimuotoisissa opetuksissa. Viheralan koulutuksen lisäksi löytyy kaupallinen koulutustausta.
Harrastukseni:
Monipuolinen kuntourheilu, penkkiurheilu, Lions-club, musiikki sekä ajanvietto Berninpaimenkoira Alpweiden Fine Designin kanssa.
|